Repokallion maaperä

Tutkimme Repokallion maaperää erilaisilla kokeilla ja määritimme muun muassa maalajin sekä muutamia sen ominaisuuksia.

Maaperän happamuus

Mittasimme Repokallion maaperän eri kerrosten pH-pitoisuutta pH-mittarilla. Koeputkien näytteet vasemmalta oikealle: pohjamaa, rikastumiskerros, huuhtoutumiskerros, humuskerros sekä karikekerros.

Maaperä on happamampaa lähellä maanpintaa.

Taulukkossa on esitetty jokaisen ryhmän laskemien pH-arvojen keskiarvo, mikä lisää tuloksen luotettavuutta. Kuten taulukosta käy ilmi, Repokallion maaperä on hapanta ja happamuus lisääntyy maan pintaa kohti mentäessä. Tämä ilmiö on selitettävissä muun muassa sillä, että Repokalliolla valtapuuna on mänty. Havupuiden neulasten tippuessa maahan ja sekoittuessa sateveteen, ne synnyttävät humushappoa, joka lisää maaperän happamuutta. Myös liikenteen rikki- ja typpipäästöt lisäävät maaperän happamuutta. Tutkimamme alueen lähellä on runsaasti liikennettä, joten myös se liikenteen aiheuttamat päästöt voivat osaltaan olla syynä maaperän happamuuteen.

Maaperän liiallinen happamuus vaikeuttaa alueen kasvien ravinteiden ottoa maasta. Happamassa maassa magnesiumin, kalsiumin ja kaliumin määrä vähenee, jolloin kasvien ravinteet huuhtoutuvat helpommin pois. Myös haitalliset raskasmetallit lisääntyvät happamassa maaperässä. Esimerkiksi alumiini, joka on kasveille myrkyllinen, liukenee helpommin happamassa maassa.

Maan huokoisuus eli ilmavuus

Tutkimme happamuuden lisäksi myös Repokalliolta otetun maaperänäytteen huokoisuutta eli ilmavuutta.

 Tutkimusalueemme maaperän huokoisuus on 24 %. Tuloksen perusteella maa on huokoista. Mitä suurempi maa-aineksen raekoko on, sitä huokoisempaa se on. Maan ilmavuus on tärkeää esimerkiksi alueen kasveille, sillä vesi ja ravinteet jäävät maa-aineksen rakoihin, jolloin ne ovat paremmin kasvien juurten saatavilla.

      Maan vedenpidätyskyky

Mittasimme maa-aineksen vedenpidätyskykyä kostutetun suodatinpaperin avulla. Kaadoimme maa-aineksen ja suodatinpussin läpi 20 ml vettä ja loppujen lopuksi läpi valuneen veden määrä oli 16 ml. Tämän tuloksen perusteella maanäytteen pidätysprosentiksi tuli 20. Tulosten perusteella voimme päätellä maan vedenpidätyskyvyn olevan huono. Maa pidättää vettä sitä paremmin, mitä pienempi on sen raekoko. Kuten aikaisemmassa tutkimuksessa kävi ilmi, tutkimamme maa-aines on huokoista ja sen raekoko on suuri. Maaperän huono vedenpidätyskyky hankaloittaa alueen kasvien veden ja ravinteiden saantia maasta. Heikko vedenpidätyskyky vaikuttaa myönteisesti alueen pohjavesitilanteeseen, sillä maa-aines sitoo itseensä vettä huonosti, jolloin vesi pääsee valumaan maaveden alapuolelle ja kertyy sinne pohjavedeksi.

       Maalaji ja maannos

Seuloimme ottamaamme maaperänäytettä ja pyrimme selvittämään tutkimusalueemme maalajin. 

Seulomisessa käyttämiämme välineitä.

Maaperänäytteemme pohjamaan aloituspaino oli 313 grammaa.

Seulomisessa siivilöimme pohjamaata erikokoisten siivilöiden avulla ja mittasimme, kuinka suuri osa sitä jäi minkäkin kokoiseen seulaan.

Maaperänäytteestä jäi isoimpaan seulaan soraa ja kiviä.

Pohjamaasta erottunutta hienointa ainesta eli hietaa, joka läpäisi pienimmänkin seulan.

Saamiemme tulosten perusteella tutkimusalueemme maaperä on moreenia, sillä se sisälsi maa-ainesta aina hienosta hiedasta karkeaan soraan.

Moreeni on kivennäismaalaji ja se on syntynyt jääkaudella mannerjään irrottaessa kallioperästä ainesta ja kuljettaessa sitä mukanaan. Kulkeutuessaan maa-aines kului ja muuttui hienommaksi. Lopulta jään sulaessa maa-aines jäi kallioperän päälle ja sekoittui jo ennen jääkautta kallioperässä olleisiin maa-aineksiin.

Repokallion maannos on podsolia, joka on tyypillistä Suomen kylmänlauhkealle havumetsävyöhykkeelle.